| |
Revivogenin keksijä
Ihotautien erikoislääkäri, Alex Khadavi toimii Revivogenin
valmistajan, Advanced Skin and Hair -yhtiön pääjohtajana
Kaliforniassa. Tri. Khadavilla on myös yksityisvastaanotto
Los Angelesissa ja hän toimii dermatologian apulaisprofessorina
University of Southern California -yliopistossa.
Tri.Khadavi saavutti Doctor of Medicine -oppiarvon
George Washington University -yliopiston lääketieteellisestä
tiedekunnasta Yhdysvalloissa. Hänet on palkittu
tieteellisestä tutkimuksesta joka on kattanut mm.
elinsiirtoihin ja geeniterapiaan liittyviä tutkimuksia.
Tri. Khadavi huomasi 20-vuotiaana kaljuuntuvansa. Silloin ei
markkinoilla ollut luotettavia tuotteita juuri lainkaan
hiustenlähtöön. Tri. Khadavi kertoo "Valaistumisen hetki oli, kun
ymmärsin että DHT aloittaa koko tapahtumien ketjun, joka johtaa
kaljuuntumiseen." Sen jälkeen hän aloitti mittavan tutkimus- ja
kehitystön tehokkaan hiustenlähdön hoitotuotteen kehittämiseen. Näin
Revivogen sai alkunsa. |
|
|
 |
|
 |
|
|